Matkakertomus Espanjan reissusta ja muut kuulumiset
![]() |
| Näyttää muuten aivan lumelta nuo pilvet.. :'D |
Alotetaan sillä, että se oli aivan täys lomaviikko! Eli en siis virallisesti tehny siellä töitä ollenkaa, mutta kiltti ku oon nii avustin muutamissa jutuissa ;D
Meijän porukka koostu minusta, tästä perheestä ja perheen isovanhemmista. Meillä juttu kulki mukavasti, eikä kemioissa ollu minkäällaisia onkelmia.
Oli mukava tutustua uusiin ihmisiin!
Lauantai 30.1
Matkustaminen Espanjaan ja sinne asettautuminen
Reissu alko lauantaina 30.1 kello 03.00 ku heräilin pikaisten yöunien jälkee. Olo ei ollu mikkää loistava, ku aivan pöpperöisenä kömmin autoon ja oli pimiä, tuulinen keli. Olo kuitenki koheni huomattavasti, ku aatteli määränpäätä ja sitä kauan kaivattua aurinkoa..! Automatka meni yllättävänki nopiasti ja oltii vähä etuajassa kentällä. Kentällä oli ihan mielettömän kova tuuli! Mihin jätinkää ne kalsarit..?!
| Ei voi ku suositella! Kannattaa tsekkailla tää hotelli, jos on Espanjaa lähössä ;D |
Me majotuttiin huoneistohotellissa koko viikko. Se oli mukava, studioksi kutsuttu kaksio kaikkine varusteineen. Meitä oli muutama henkilö enemmän, ku kaksioon kuuluis, mutta sain kuitenki oman pehmeän sohvan, jolla yöni vietin ;) Huoneiston parvekkeelta oli mahtava maisema! Parveke oli sisäpihalle päin ja siellä oli uima-altaat sun muut. Ja palmut! ( Luulin muuten, ettei palmuista voi saaha tarpeekseen.. Mutta kyllä voi! )
| Näkymä parvekkeelta justii ennen illan hämärtymistä |
Ensimmäinen yö oli aika luksusta, pääsin nukkumaan jo 6 jälkeen! Eipä siinä, tuon luksuksen romutti 6 aikaan aamulla (lue: yöllä) soinut herätyskello.. Kiitos edelliselle asiakkaalle! Olin kuitenki saanu nukuttua jo kellon ympäri, nii asia ei ihan hirviästi häirinny :'D Seuraavan kerran heräsinki sitte 8 aikaan, ku porukka alko aamupalalle. En kuitenkaa aivan heti pompannu pystyy, eihä semmone lomalla käy päinsä! Sitte ku aikanaan pääsin sängystä ylös nii vaihoin vähä vaatetta ja lähin päiväksi rannalle. Rannalla kuluki aika nopiasti simpukoita keräillen. Illalla käytiin Marbellassa. Se on semmone nätti kaupunki Fuengirolan lähellä. Siellä sitten vähän ajeltiin ympäriinsä ja pääsin tekemään ensimmäiset kunnon ostokset aasialaisten ylläpitämässä kaupassa! Ostoksia en viiti tässä mainita, ku suurin osa niistä on tuliaisia :'D
Maanantai 1.2
Päivä Fuengirolassa
![]() |
| Fuengirola |
Maanantai oliki sitte melkonen päivä.. Heräilin joskus puol 9 aikaan, ku porukka tuli aamupalalle rymisten. Muu porukka oli lähössä käymään jossakin vähän kauempana, mutta halusin olla itekseen. Olin edellisenä iltana päättäny, että vietän maanantain Fuengirolassa ja niin myös tein! Kävelin koko matkan moottoritien viertä, ku siellä ei tämän suomalaisen mielestä kunnollista kävelytietä mennykkää. Käppäsin matkani rauhassa ja keskityin enemmänki maisemien katteluun ku Fuengirolaan kiirehtimiseen. Keräilin (TAAS) simukankuoria, yritin nähä valaita ja delfiinejä, pysähyin ottaa aurinkoa..
| Kärsiny matkakumppani |
![]() |
| Fuengirolan katua |
Fuengirolan keskusta oli siistiä ja rauhallista aluetta näin helmikuun aikaan, siellä ei ihan hirveitä turistirysiä näkyny :'D En hirviästi viittiny rahaani haaskata siellä, mutta kuvia otin senki eestä ;) Kävin päivällä ostamassa välipalaa supermarketista ja osasin asioia espanjaksi. Voi sitä ylpeyden määrää, ku osasin sekä tervehtiä, että kiittää kassaneitiä! :Dd Fuengirolan kävelysillalla ( en tiiä, mikä se on virallisesti ) sitte onnistuin kuvien ottamisen jälkee puottamaan kännykän.. Känny ei siitä luonnollisestikkaa tykänny ja pamautti näytön molemmista kulmista ulommaisimman lasin rikki. Nice! Turhia murehtimatta sitte suuntasin kulkuni rannalle ja vietin siellä hyvän tovin.
| Kävelymatkalta honattu valaitten bongauspaikka! Ei näkyny kyllä yhtää elukkaa.. |
Kävelymatka takasi oli melko samankaltanen menomatkan kans. Ainoa ero oli, että palatessa mulla oli vettä mukana :'D Hotellilla sitte aattelin, ettei auringonpaisteesta koskaa saa tarpeekseen! Vaihoin kevyempää vaatetta, nappasin kuulokkeet ja hipsin aurinkotuoliin lepäilemään. Siinä käviki sitte vähä hullusti, nukahin siihen tuoliin ja poltin poskipääni. Kyllä, ainoastaan poskipäät. Unbelieveable :'Dd
Tallustin sisälle ja nukahin rakkaalle sohvalleni välittömästi. Tämä oliki muuten viimenen päivä, ku aurinko viitti näyttäytyä..
| Palmu ja palmu |
Tiistai 2.2
Krokotiilipuistossa Torremolinoksessa
Tiistaina käytiin Torremolinoksen krokotiilipuistossa! Se oli mielenkiintonen paikka. Siellä oli hulluna erilaisia krokoja ja taispa olla pari alligaattoriaki ;) Otin niistä elukoista hulluna videomatskua! Meille oli siellä opastettu kierros Vihreässä Talossa. Kaikki krokotiilit oli kerätty sinne "talven" ajaksi, koska ne elukat on vaihtolämpösiä. Vaihtolämpösyyestä en tässä ala sen enempää höpöttämään, googlata saa ;D
| Pojatki uskalsi kokkeilla :'D |
Siellä Vihreässä Talossa asustelee myöskin Euroopan suurin krokotiili, Big Daddy. Se on 85-vuotias köriläs, joka ei hirviästi jaksanu leukojaan louskutella. Leukojen louskuttamisesta puheenollen, säikähin ihan hirviästi ensimmäistä louskutusta! Opas tökki krokoa jollaki kepillä nii se pamautti sitte kitansa kiinni sairaan nopiasti ja siitä lähti ainaki seittämäntoista kertaa isompi ääni ku olin arvellu :Dd
Krokopuiston kohokohta oli vauvakrokotiili! Opas anto vauvakrokon syleiltäväksi ja kuvattavaksi. Kuvassa oleva krokotiili on jotaki 6kk vanha :'D Yllätyin, ku tunsin sen "ihon" ensimmäistä kertaa. Se ei ollukkaa semmone märkä ja niljakas, vaa yllättävän pehmeä ja meillyttävä. En osaa kuvailla sitä, kaikkien pitäs päästä kokeilemaa ite!
Keskiviikko 3.2
Päivä Malagassa
![]() |
| Malaga |
Reissu Malagaan oli suunniteltu keskiviikolle. Heräsin verrattain myöhään, puoli kymmenen aikaan! Edellisten päivien aikana olin suunnitellu kenkävalinnat vähän huonosti, nii olin hommannu verestävät haavat jalkapöytii ja ne aukes uusiksi heti ensimmäisten askelien aikana. Auts!
Malagan parkkihalli, en nyt muista mikä niistä kymmenistä, oli hauska kokemus! Siellä työntekijät parkkeeras auton meiän puolesta ja hauskinta siinä koko hommassa oli, että autoa siirreltiin lukemattomia kertoja muutaman tunnin aikana. Parkkihallin toiminta perustu siis siihen, että tilanpuutteen vuoksi autoja siirreltii tarpee mukkaa paikasta toisee :'D Parkkihallissa näytti hassulta, ku pienessä tilassa oli ainaki 20 autoa ja muutama moottoripyörä. Suomalainen ois saanu sinne mahtumaan korkeintaan 15 autoa!
Malagassa oli paljo nähtävää, mutta missasin tarkotuksella suurimman osan. Kävin kuitenkin jossakin puistossa, johon oli kerätty hulluna erilaisia kasveja ja sitä reunusti kävelykadut PALMUINEEN. Malagassa vasta huomasin, että niitä palmuja on laitettu _ihan_ joka_ paikkaan_. Käytin aikani pääosin shoppailuun ;) Hommasin tuliaisia ja lähetin postikortteja, sekä otin paljon kuvia. Surprise! :'D Tärkein ostos Malagasta oli lentolaukku. Olin siis lähteny reissuun pelkällä repulla, mutta eihän se riittäny mihinkään!
![]() |
| Malagasta random suihkulähe |
| Malagan puistoaluetta |
Torstai 4.2
Matka Mijasin vuoristokylään
| Suklaalevyjen raaka-aineita |
Heräsin vissii vähä myöhässä, heitin kiireellä vaatteet päälle ja paahtoleivän kera ryntäsin autoon. Matka Mijasiin voi alkaa.
| Näkymä Mijaksen kappelilta |
Mutta onneksi osa porukasta kumminki raski sen maksaa, niin pääsin seuraamaan sitä valmistusprosessia! Oli hauska huomata, ettei se niin hirviän vaikiaa ollukkaa :'D Toki tehtaita on monenlaisia. Tehtaan jälkeen käytii kappelissa. Kappeli ei sinällään ollu mikkää hieno, mutta kappelin ympärillä avautuva näköala oli huikia!
| Mijasin taksi :'D |
Mijas oli ihan kaunis kaupunki, ei siinä. Mutta se olotila, joku ihan hirviä! En ollu muistanu syyä
edellisenä iltana juurikaan, ja juominenki oli jääny vähemmälle huomiolle. Tästä ja mutkasista vuoristoreiteistä johtuen olotila oli vähintääki tukala. Olo kuitenki helpotti särkylääkkeen ja mäkkärireissun jälkeen :'D Meille ei kelvannu mikkää muu ruokapaikka, koska pelkästää mäkkäreissä oli ilmane wifi. No, ei Laren tuurilla! Fuengirolan mäkki oliki niin uus paikka, ettei sinne ollu vielä asennenttu wifiä..
| Mijasissa rempattiin katuja |
Vois kai sanoa, ettei torstai ollu mun päivä ollenkaa. :Dd Pieni plussa päivässä oli kuitenki netti, jonka respan ukkeli halus vihdoin myyä ;D Whatsapp ja skype koukuttiki mut loppuillaksi.. Ja yöhön asti se sitte meniki ku Ampparin kans jutteli! Huoneiston vuokra ei siis sisältäny wifin käyttöoikeutta, joten siitä piti maksaa erikseen. Olisin mielelläni ostanu oikeuden vuorokaudeksi käyttöö keskiviikko iltana, mutta respan työntekijä ei sitä halunnu myyä heikon yhteyden takia ennen torstaita.
Perjantai 5.2
Eka kertaa ulkomailla seuroissa
Perjantai oli viimenen kokonainen päivä. Päivän kohokohtia oli käynti Carrefourissa ja seuroissa. Oli kirjaimellisesti parasta istua aivan rauhassa Jumalan sanan kuulossa piiiiiiiitkästä aikaa! En uskaltanu tutustua siellä kenneekää, mutta huomasin pari tuttua keittiön puolella, mun riparilaisia :'D
Lauantai 6.2
Kotiinpaluu
Lauantainakaan herätys ei ollu se mieluisin. Heräsin sokeritoukan asiosta. Yök! Aamulla nopiasti pakkasin laukun uusiksi ja lentokentällä oltiinki pari tuntia ajoissa. Ei siinä, aika meni nopiasti kaupoissa turvatarkastuksen jälkee ;)
Lento ihan hyvin, koneessa oli söpö lento"isäntä" jos nii voi sanoa :'D En saanu laukkua mahtumaa mihinkää nii kiikutin sen sitte tälle miehelle ja se laitto sen jonnekki koneen etuosaan. Sain sitte lennon päätteeksi ootella sitä laukkua 15 minuuttia.. Mutta oli se vaan mukava tulla takasi Saksaan!
Takaisin arkeen
Täällä Saksassa on sitten alkanut arki jälleen! Voisin tähän sammaa syssyy vähän kuvailla semmosta normaalia työpäivää, ku ette siitä hirviästi vielä tiiä.
Mun työpäivä alkaa 8.30 ja päättyy 18.00.
Nousen ylleensä 8.25 ja erittäin pikasesti syön aamupalan ja laitan tiskit. Pojat (2-vuotias ja 4-vuotias) lähtee "kinttariin" (Kindergarteniin) vähän ennen 9 ja sen jälkeen mun hoiettavaksi jää 10kk vauveli. Tää vauveli ei oo mitenkää vaikiaa sorttia, nii teen siinä samalla aamuruuan ja siivoilen. En monestikkaan tiiä ennakkoon, mitä ruokaa tuun tekemään vaan kysyn ennen kinttariin menoa perheen äitiltä asiasta. Semmosia perusruokia on pinaattikeitto, makaronilaatikko ja tofupata.
Joskus 10-11 aikaan pääsen tauolle. Oon tauolla puol 12 asti suunnilleen ja pojat tullee kinttarista 12 aikaan. Ennen sitä oon laittanu pojille ruuat jäähtymään ja nuorimmaisen nukkumaan. Ruuan jälkeen parivuotias laitetaan päiväunille. Päiväunille laittaminen tapahtuu joko satuja lukemalla tai rattaisiin nukuttamalla ja jälkimmäinen keino on todettu tehokkaammaksi :'D Päiväunien ajan saan olla tauolla, jatkan töitä klo 15 jälkeen. Otan tällä pidemmällä tauolla monesti päiväunet tai käyn lenkillä, vähän riippuen kelistä ja unen määrästä :Dd
Kello 15 jatkan siis töitä poikia leikittämällä. Tarkotuksena ois käyä ulkona ja antaa iltaruokaa, mutta monesti siinä on käyny niin, ettei pojat ulos halua lähtiä :'D Ulkona yleensä pelaillaan jalkapalloa tai piirrellään liiduilla leikkipuistossa käynnin lisäksi. Jos taas jäähään sisälle, niin muovaillaan muovailuvahasta kaloja ja muita mereneläviä tai rakennetaan vuori tuolista ja viltistä. Jatkan töitä aina kello 18 asti ja yleensä aika mennee nopiasti :'D
| <3 |
PS. Hulluna synttärionnea rakkaalle Äitille! Vietä mukava ja rentouttava päivä <3 ;)
| Kiitos ku jaksoit lukia! - Lare |





Olipa mukava lukea kuulumisia ���� äitin synttäreitä vietellään lauantaina! Tsemppiä sinne ��
VastaaPoista